perjantai 18. marraskuuta 2011

Marraskuun kukkia

Kuura kukkia koristaa omaan malliinsa...
Eilen ja toissapäivänä oli pikku pakkasta ja kuin taikasauvasta kasvit ovat saaneet uuden ilmeen

                                  Tiarellan valkohapsuinen asu

                                   Kalliomaksaruoho

                                   Kääpiötöyhtöangervo

maanantai 7. marraskuuta 2011

Pihan suunnittelusta



Nyt ennen kuin  puutarha verhoutuu lumeen on hyvä aika antaa ajatusten palata vielä viime kesään. Mikä oli pihassani ihanin paikka..  entä mihin haluaisin muutosta..  Sitten talven pimeinä iltoina on aikaa tutkia puutarhalehtiä ja haaveilla tulevasta kesästä miettien mitä mukavaa ensi keväänä tekisi:)

Puutarha-ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on hyvä vaihtoehto, jos haluat tehdä isomman muutoksen pihaasi tai jos sinulla on uusi tontti, jonka pihaa ei ole vielä tehty. Ehdit saada  pihasuunnitelman vielä ensi kevääksi  kun pistät pian toimeksi. Hyvä pihasuunnitelmahan säästää sekä työtä että rahaa :) 

Paikallinen kasvien tuntemus käytössäsi. Karijoella, Kristiinankaupungissa, Teuvalla, Kauhajoella ja Isojoella puutarhasuunnitelma  Harjunpään Taimistolta


 Nautitaan vielä syysilmoista ennen talvea!