lauantai 18. elokuuta 2012

Istutuksia ja syyslannoitusta

Näin loppukesästä ja alkusyksystä on mitä parhain aika istutuksien tekemiseen ja myös syyslannoitus kannattaa muistaa..

Päivänlilja Hemerocallis "Anzac" hehkuu ihanan punaisena

Päivänliljat pitävät läpäisevästä ja ravinteikkaasta maasta. Ne kannattaakin istuttaa kohopenkkiin multavaan maahan. Isommille päivänliljoille kasvualusta on hyvä tehdä 40 cm:n syvyiseksi. Matalat lajikkeet pärjäävät hieman vähemmallä. Istutustiheydeksi useimmille lajikkeille sopii 4kpl neliölle. Pienikasvuiset istutetaan hiukan tiheämpään.


Tähän aikaan kukkivat komeasti myös jaloangervot.

Jaloangervot suositellaan yleensä istuttamaan puolivarjoisille kasvupaikoille. Erittäin runsaasti kukkivia jaloangervoja näkee myös aurinkoisilla kasvupaikoilla. Ne viihtyvätkin myös auringon niitä helliessä  kunhan kasvualusta on kosteutta pidättävä. Kasvualustan on hyvä olla multava ja hieman saveakin se voi sisältää. On kuitenkin huolehdettava että jaloangervoille tehdään kohopenkki. Tällöin on kaikki edellytykset loistavaan kukintaan olemassa :)


Näin loppukesällä ja syksyllä istutettaessa  kasvit lähtee yleensä hyvin kasvuun. Kasvit käyttävät syksyn juurtumiseen ja kas keväällä sitten ne ovatkin jo hyvässä vauhdissa :)
Syysistutuksen etuja on ehdottomasti myös se että kastelussa pääsee paljon helpommalla kuin keväällä. Tänä kesänä tosin ei sateen puutteesta ole tarvinnut kärvistellä. Ja kaikki onkin lähtenyt mainiosti kasvuun.

Jos kuitenkin on vielä jäänyt istutuksia tekemättä niin siihen kannattaa nyt ryhtyä.
Perennat ehtivät hyvin juurtua ja ovat siten keväällä jo täydessä vauhdissa.

 Koivikon reuna on rajattu pihasta valtikkanauhuksilla. Ligularia przewalskii

Jos kaipaat loppukesän kukkaloistoa pihallesi niin nyt on hyvä aika tutkailla mitä kaikkea kivaa muilla kukkii ja mitä on taimistoilla ja myymälöissä tarjolla..

 Syyslannoitus 

Monivuotisille kasveille kannattaa antaa syyslannoitukset näihin aikoihin. Syyslannoitukseen on olemassa ihan omat lannoitteet, jotka parantavat kasvien talvehtimista ja edistävät kukka-aiheiden kehitystä.
Syyslannoitus kannattaa tehdä tässä elokuun puolivälissä. Nyt annettuna kasvit ehtivät käyttää lannoitteen hyödykseen.  Ja sitten vain lannoittamaan toivossa loistava kukinta ja runsas sato ensi kesälle..

Ihanaa elokuuta kaikille lukijoille
 ja rentouttavia hetkiä puutarhan parissa :)


6 kommenttia:

  1. Mun puutarhasta löytyykin tuota punaista päivänliljaa ja jaloangervoa, jotka ovat teidän taimistolta matkustaneet maailmalle :) Pitääpä muistaakin hakea syyslannoitetta, kun sitä ei ole jäljellä viime syksyltäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ompa mukavaa että pienokaiseni ovat löytäneet luoksesi :) Toivon että kasvattamani taimet kukkivat runsaasti ja ilahduttavat sinua pitkään!

      Kerran yksi asiakkani kysyi, että olenko tullut ajatelleeksi kuinka monessa puutarhassa kasvattamani perennat tuottavat iloa.. No empä ollut ennemmin asiaa noin tullut ajatelleeksi. Vaikka tavoitteeni on aina ollutkin kasvattaa kestäviä taimia, joista on asiakkaille pitkään iloa.

      Syyslannoitus kannattaa tosiaan muistaa, monivuotiset kasvit kyllä kiittävät lannoittajaansa :)

      Poista
  2. Minulla onkin samoja ihania kukkia mitä sinä esittelit ne ovat,
    kauniit syyskukkia.Nyt täytyykin ruveta vähän ripottelemaan syyslannoitta niiden juurille.Kiitos neuoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin mukavaa että perennoista löytyy kukkijoita koko kaudeksi keväästä syksyyn.

      Sinulla on varmaan kaunis syyspiha :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eipä kestä :)

      Syyslannoitus on sellainen lempi lapsi minulle josta aina ihmisiä muistuttelen. Keväällä lannoitus on helppo muistaa, mutta tähän aikaan se helposti tuppaa unohtumaan..

      Sinulla oli aivan ihanat kuvat Yyteristä blogissasi :)

      Poista