keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Floriade 2012 puutarhanäyttely



Hollannissa voi käydä  haistelemassa puutarhan uusia tuulia.
Nuuh.. Aah :)

Venlossa on nimittäin joka 10 vuosi järjestettävä puutarhanäyttely Floriade, jonka pinta-ala on peräti 66 hehtaaria.

Vielä ehtii paikan päällekkin sillä näyttely on auki 7 lokakuuta asti.

Kävin siellä yhdessä puolisoni kanssa ja katsottavaa kyllä riitti.
Siellä meitä viherhurahtaneita kulki hymyssä suin sankoin joukoin vielä tähänkin aikaa syksystä :) 


Istutukset oli tehty niin että ne aloittavat kukinnan milläs muulla kuin tulppaaneilla
ja istutusalueista voi päätellä että kukintaa on jatkunut pitkin kesää.
Tähän aikaa loistossa oli syysperennat yhdessä heinien kanssa.




 Erilaiset vesiaiheet olivat hyvin esillä
 Vesiaihetta ja kasviseinää
 Kasviseiniä ja kattoja oli monenlaisia versioita


10 kommenttia:

  1. Oi, kuinka upeaa! Taisi olla katsomista enemmän kuin ehti kiertää ja jaksoi sulatella.

    Kiitos, kun laitoit kuvia näkyviin meillekin, joilla ei ole mahdollisuutta paikan päällä käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tosi upeaa ja antoisaa:) Ei tuolla kyllä yksi päivä riitä mihinkään..on 66 hehtaaria vaan niin paljon. Jaloissa tuntui kyllä että kipitetty ja kirmailtu on. Innoissani olin kuin Liisa ihmemaassa.

      Mukava tätä iloa on jakaa muillekkin näin kuvien kautta :) Laitan lisää vielä jossain vaiheessa syysiltojen piristykseksi.. Onneksi on nykyään nämä digikamerat niin ei tartte kuvatessa miettiä miten paljon raaskii räpsiä

      Poista
  2. Kyllä sinulla on ollut hyvä matka,olosimpa ollut kärpäsenä mukana
    Hyviä kuvia laitoit meille katsottavaksi,ihailtavaksi.Nyt jään odottamaan lisää. Kiitos

    VastaaPoista
  3. Matka oli kyllä tosi antoisa :)

    Kuvia on jo muutama lisää piharakentamista-sivussa. Se löytyy tuolta ylhäältä missä on linkit etusivulle ja myös tietoja blogin kirjoittajasta.

    Lisäilen sinne pikku hiljaa juttuja piharakentamisesta. Käyhän kurkkaamassa..

    VastaaPoista
  4. Oi ja voi, ihanalta näyttää! Kävin Floriadessa huhtikuussa ja silloinhan maisemat olivat tietysti ihan erinäköiset. Sipulikukat olivat parhaassa vedossaan, oli se kyllä upeaa aikaa sekin.

    Tunnistan tuon toiseksi alimman kuvan viherseinän, onpas siitä tullut hienon rehevä ja monivärinen :) Mulle tuli karmea ikävä tuonne näyttelyyn, kun olinkin optimistisesti ajatellut, että pääsisin vielä uudestaan sinne piipahtamaan. Mutta ei ole tullut lähdettyä ja nyt on myöhäistä; ainakaan siinä hotellissa, jossa viimeksi olin, ei ole tänä viikonloppuna tilaa, enkä näin lyhyellä varoitusajalla muutenkaan oikein saisi lähtöä kunnolla valmisteltua. Joten ihailen vaan kuviasi ja päätän eh-dot-to-mas-ti mennä 10 vuoden päästä kahteen otteeseen :D Kävin näyttelyssä myös vuonna 2002, joten nopeastihan tuo kymmenen vuotta näköjään sujahtaa, hah.

    Olen kyllä ihan samaa mieltä, että 66 hehtaaria ei ihan yhdellä kertaa pysty hahmottamaan. Kävelin aluetta ristiin rastiin kahtena päivänä, ja silti sanon edelleen: oih ja voih, ihanaa.

    Kiitos postauksesta, oli kiva päästä mukana visiitille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvatenkin huhtikuussa sipulikukkaloisto oli vailla vertaa :) Ehkä joskus eläkeläisenä ehdin sipulikukkien aikaan Hollantiin...Aina kannattaa toivoa ja unelmoida, eikös vain ;)

      Kasviseinissä oli monenlaista perennaa keijunkukista vuorenkilpiin ja saniaisiin. Myös niiden toteutustapoja esiteltiin monia. Tuo seinä jonka tunnistit oli minusta erityisen upea!

      Tähän aikaan syysperennat oli tosi hienoja ja arvaappa mitä? Muistin sinua puistoa ihaillessani, sillä yllätys, yllätys.. Korkeat samettikukat tuulessa huojuivat tillin kukintojen lomassa. Hyvin sopivat yhteen:)
      Laitan joku kerta kuvan niistä postaukseen..

      Poista
    2. Hehheh, tuo olikin hauska uutinen, että korkea samettikukkahujoppi on hengaillut tillin kanssa :) Jään odottamaan kuvaasi!

      Poista
    3. Juu eikös vain, koitan saada kuvan viikonloppuna framille..

      Poista
  5. Voi kuinka ihanaa,että olet tämän sateen ja harmauden keskeltä päässyt tuollaiseen kohteeseen.
    Upeita ja isoja istutuskokonaisuuksia. Kasviseinä on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se reissu kovasti piristi ja sitä piristystä syksyyn haluan muillekkin jakaa kuvien kautta..

      Itselläni on ollut nyt niin raskas syksy menetettyäni isäni että, oli aivan ihana näin uppoutua kasvien maailmaan. Haistella tuulia, katsella ja kerätä ideoita joita voin sitten soveltaa omalla tavallani työssäni..
      Ja katseltavaahan siellä kyllä riitti yllin kyllin!!

      Poista