lauantai 29. syyskuuta 2012

Perennojen syysistutusta


 Jos vain intoa piisaa niin syksyllä kannattaa ehdottomasti tehdä istutuksia.
Kastelun tarve syysistutuksissa on tosi vähäinen, monesti selviää ihan sillä että istuttaessa kastelee ja taivaalta hoituu loput. Ja ellei sadetta juuri tule niin kastelua ei kuitenkaan tarvita samaan malliin kuin keväällä suuremman ilmankosteuden vuoksi.



Viime vuoden lokakuun loppupuolella 
istutettu perennapenkki. Mm. nauhuksia ja jättipoimulehteä.

 
 Samoin lokakuulla istutettu Komeamaksaruoho "Cibrid".
Erityisen iso kukintoinen ja hyvin talvehtiva lajike :)

Tämän vuoden syyskuulla valmistunut istutusalue.

Taustalla tolpilla rajatulla alueella viimevuoden lokakuun istutuksia.



Kaikki istutukset on tehty kohopenkkiin ja hyvään rikkaruohottomaan multaan.

Monivuotisista rikkaruohoista vapaa kasvualusta tekee perennaistutuksista helppohoitoisia.
Yksinkertainen tapa varmistaa perennojen talvenkestävyyttä on istuttaa ne kohopenkkiin.

 

 Samettikukkahujoppeja Floriadessa

Geraniumille kuvia samettikukkahujopeista, joita oli istutettu tillien ja koristeheinien sekaan..
Sinähän olet kokeileva edelläkävijäpuutarhuri kun istuttelit niitä kasvihuoneeseesi. Ensi kerralla voitkin vapauttaa ne ahtaudesta istuttamalla ne ryyrimaata sulostuttamaan :)

 

Kuvat ei ihan tee oikeutta näille ryhmille, mutta joka tapauksessa tosi kivat syysryhmät :)
Voisin ajatella itsekin laittavani jotain tämän tapaista syksyä piristämään..




13 kommenttia:

  1. Syysistutus on erinomainen ajatus, nytkin kelit olisivat aivan täydelliset esimerkiksi uusien penkkien perustamiseen! Jotenkin sitä vaan tulee hosuttua kaikki asiat keväällä ja sitten kärsittyä hosumisen aiheuttamasta uuvahduksesta ja kevättuulien aiheuttamasta kastelutarpeesta...

    Ja saivan mahtava uutinen tuo hujoppisamettikukkien vapaa huojuminen ryytimaalla :) Edelläkävijyydestä en tiedä, mutta nyt ehkä ymmärrän paremmin noiden metristen lajikkeiden käyttökohteen... kasvihuoneessa tulee liian ahdasta, mutta vapaalla jalalla he ovat selvästi paremmin edukseen, heh.

    Kiitos kuvista, Heidi-Maaria, kyllä ilahduttivat kovasti!

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään tehdä syysistutuksia juuri sen takia,että ovat "helppohoitoisia" ja keväällä sitten jo hyvässä kasvussa :)

    Tilausmulta on vihonviimeistä;koskan et tiedä mitä saat;rikkaruohottomimat alueet olen saanut pussimullalla. Kallista kyllä,mutta ei voi mittään ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet huomannut syysistutuksen helppouden :) Vaivattomammin ei voisi istutuksia perustaa kuin syksyllä.
      Ihanaa että istutusaikaa vielä riittää :)

      Tilausmulta taas vaihtelee kovin paljon asuinpaikkakunnan mukaan.
      -Monessa paikassa se on kuorittua peltomultaa ja sellaisena hyvin rikkaruohopitoista.
      -Jotkut mullan myyjät taas seulovat ja sekoittavat erilaisia multaseoksia eri käyttötarkoituksiin. On saatavissa istutusmultaa ja nurmikkomultaa erikseen. Nämä tehdään yleensä turpeesta, hiekasta ja savesta.
      -Ja sitten on vielä multa-asemia jotka myyvät esim. Kekkilän multatuotteita isommissa erissä.
      -Lisäksi joillain paikkakunnilla myydään kompostimultaa.

      Näistä nuo kolme jälkimmäistä ovat parempia vaihtoehtoja kuin peltomulta. Ja myös edullisempia kuin säkkimulta.

      Poista
  3. Hei, löysin blogisi Geraniumin samettikukkalinkin perusteella ja täällähän on vaikka mitä kivaa! Siispä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä on kauniita istutuksia siellä tehty.Hyviä idoita tulee
    Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma!
      Tosi mukava että saat täältä ideoita :)

      Poista
  5. Kuvat eivät ikinä tee oikeutta istutuksille! Kun katson kauniita kohopenkkejäsi, niin mieleeni tulee, että minun pitäisi nostaa kaikki kukkapenkkini vihdoinkin ylös ja istuttaa ne uudelleen. Siellä kiemurtaa maan alla piilossa rönsyleinikin juuristoa, jonka mm. vahinogossa taas löysin kuristamasta uutta valkoisen särkyneen sydämen juuristoa...

    Täysin samaa mieltä syysistutuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on kuvien kanssa, mutta aina kannattaa yrittää.. Sinulla on blogissasi paljon onnistuneita kuvia, joita on kiva katsella:)

      Kohopenkit on kyllä tosi käytännöllisiä ja varsinkin nyt kun sataa kaiken aikaa. Huoh..mistä tuota vettä oikein piisaa!

      Kun ajattelee penkkien tekoa yksi kerrallaan niin työ ei kuulosta edes kovin suurelta :)

      Poista
  6. Minä löysin nauhuksien ihanuuden vasta muutettuani maalle, täällä ne pääsevät ihan eri lailla oikeuksiinsa kuin pienessä kaupunkipihassa! Maksaruoho on kyllä myös maineensa veroinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauhukset on kyllä näyttäviä syysperennoja. Isoon maalaispihaan niitä voi laittaa suureksikin ryhmäksi, johon saa pitkän kukinnan käyttämällä useita erilaisia nauhuksia :)
      Nauhusten mukava puoli on myös niiden helppohoitoisuus. Nehän ei paljon vaadi kunhan istutuspaikka on kosteutta pidättävä.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kyselit kanojen kuulumisia. Ne ja perennaistutukset on sulassa sovussa. Tosin ihan pienimmät taimet ja pienimmät kukkasipulit saa kyytiä, niitä sitten painelen takaisin multaan sitä mukaa kun kanat potkivat niitä kaarena pois. Mutta kitkemisessä olen päässyt vähällä, kanat kuoputtelee tosi hyvää jälkeä. Ja kasvit hymyilee:D

    VastaaPoista