keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Puutarhurin keväänodotus salaatti ja punajuurileipä


Lohturuokaa täytyy tehdä kun pihalla viima luihin käy.
Tuvassa onneksi on lämmin hella ja uunissa punajuurileipä.

Puutarhurin keväänodotus-salaattiin tarvitaan juustokuutioita, palvilihaa kuutioina, omenaa kuutioina, salaatinlehtiä revitään sekaan. Lopuksi salaatti koristellaan esim. herneen versoilla.

Salaattikastikkeeseen tarvitaan;
valkosipuliomenahilloa 4-5 ruokalusikallista (tavallinenkin omenahillo toki sopii)
vettä  vajaa puoli desiä
rypsi-tai oliiviöljyä 1 rkl
pippurirouhetta hiven
suolaa hiven

Tarjosin salaatin itse tehdyn punajuurileivän kanssa ja leivän päälle vielä vuohenjuustoa. Nam.. Hyvin teki kauppansa.


Herneen versoja on helppo kasvattaa. Laita ensin ihan tavallisia ruokaherneitä likoamaan haaleaan veteen päiväksi. Liottaminen nopeuttaa itämistä. Sitten vain herneet kasvamaan mullalla täytettyyn kippoon. Itse laitoin vanhaan turkkilaisen jugurtin kippoon ja sen sitten suojaruukun sisälle. Kesän koittaessa voit sitten istuttaa herneesi kasvitarhaan ja nauttia aikaisesta hernesadosta :)


Eilen huomasin että valkosipulissa alkaa jo verson alku vihertää.
Niitä voi myös laittaa ruukkuun kasvamaan ja syödä sitten versoja.
Keväällä sitten vain istuttamaan valkosipuli kasvimaalle kasvamaan.

Jos ette vielä ole tehneet havupuiden suojauksia 
niin ne kannattaa tehdä nyt!

Kevät aurinko ja ahava kuivattaa 
varsinkin nuoria havukasvi-istutuksia sekä alppiruusuja.
Ne voi suojata varjostusverkolla, juuttikankaalla tai vaikka vanhoilla verhoilla. Pääasia on että suojaus hengittää eli muovisäkki ei käy tähän tarkoituksen. 

Kevättä kohti mennään, tänään on kevätpäivän tasaus.
Lisää valoa siis luvassa
I H A N A A

Tervetuloa uusille lukijoilleni!

 Kuva Hollannin maaseudulta


8 kommenttia:

  1. Punajuurileipä kuulostaa erikoiselta, en ole koskaan maistanut. Varmasti hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuurileipä on eri herkkua vuohenjuuston kanssa. Siihen laitan keitettyä punajuurta raastettuna, kananmunan tai kaksi, hiukan suolaa ja jauhoja sen verran että taikina on melko kiinteää muttei kovaa. Jauhoiksi esim. vehnäjauhot yhdessä ruisjauhojen kanssa. Itse teen gluteenittoman version johon laitan vaaleita gluteenittomia jauhoja ja neljäsosan tattarijauhoja. Tähteeksijäänyt puuro sopii myös sekaan. Toisinaan teen tuollaisia isompia leipiä, aika lituskoja rieskan tapaan. Toisinaan taas teen pieniä leipäsiä, jotka käy hyvin illanistujaisherkutteluun.

      Poista
  2. Ah,kuinka hyvältä kuulostava menu :)

    Puoli kahdeksan aikaan illalla ei ollut vielä pimeää. JEE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Herkkua se onkin.

      Eikö aivan mahtavaa että päivät pitenee!

      Poista
  3. Eipä ole tullut koskaan tuota maitettua voipi olla hyvää:)

    VastaaPoista
  4. NAM, punajuuri on niin mahdottoman ihanan makuista! Juuri tänään söin punajuurikeittoa vuohenjuustonokareella, onkohan parempaa keittoa keksittykään.
    Hyvää kevätpäivien odotusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Vähän mua hymyilitti kun luin kommennttisi. Onneksi on punajuuria ne on kyllä aivan ihania. Eikä keitto tuosta sinun tekemästäsi paljon voi petraantua :)

      Oikein ihanaa kevään odotusta myös sinulle!

      Poista