maanantai 8. syyskuuta 2014

Messuterveisiä ja kukkasipuleita, ihana syksy


Kauhajoen ruokamessuilla

Kukkasipulien koot ilmoitetaan myyntipakkauksissa,
Hyvä vinkki kevään kukkaloiston varmistamiseen on valita isokokoinen kukkasipuli.
Mitä isompi sipuli, sitä suurempi kukka :)
Yksinkertaista eikö totta..


 Viikkoa aiemmin piipahdimme Porin puutarhamessuilla


Poriin meidät houkutteli Toejoen Taimialan isäntä.
Messuilla hän maistatti oman puutarhansa tomaatteja.
Täytyypä sanoa että maku oli kuin kotikasvihuoneen tomaateilla :)


Kaujahoen ruokamessuilla pysähdyn aina ostoksille
Ruukkikylän Herkkkujen valkosipulipaikkaan.
Näillä herkuteltiin sunnuntai aterialla yhdessä Hailuotolaisen pihvin kanssa.
Siihen vain lisukkeeksi oman kasvihuoneen tomaatteja ja
messuviikonloppu sai maukkaan päätöksen.


Kujalan Tilan isäntä kasvattaa itse lihakarjan.
Minusta on tosi kiva tietää kuka ruuan on kasvattanut :)

Meidän naapuripöydässä oli luomuperunoita.
En edes muistanut että peruna voi maistua niin maukkaalta.
Nänä perunat tulee Karijoelta Malmin Merjan ja Ahdin luomutilalta
- melkein meidän naapurista,
Enkä siti ollut aiemmin maistanut näitä.
Onneksi tulivat messuille!



Ihanaa hehkua syyspäiviin
kallionauhuksen kukkien kera :)

10 kommenttia:

  1. Muutamat pussilliset laukkaa ja tulppaania olen jo pistänyt multiin ja lisää on laitettava. Joka kevät huomaan, että sipuleita pitäisi olla paaaaljon lisää!
    Mahtavan näköiset nauhukset. Mullakin on paria erilaista, mutta lisää pitäisi saada.
    Tunnelmallista ja touhukasta syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauhukset on näyttäviä syyskasveja :) Vielä niitä meillekkin sopisi lisää kunhan aika riittää omaan pihaan.
      Kukkasipulien istutukseen tarvitaan vielä malttia kun on näin lämmintä. Muutoinhan tämä lämmin syksy on vain ihana.

      Poista
  2. Oli tosi kiva nähdä teidät ihan livenä Porissa ja vaihtaa muutama sana. Onneksi tuli sellainen pieni tauko, vaikka teidän kojullanne kävikin kuhina ja jouduin kyttäilemään sopivaa väliä ;) Mulla sipulit odottavat istutusta, vähän on tullut niitä hamstrattua. Sipuleissa on taikaa, sinne upotetaan näkymättömiin ja ruvetaan odottamaan kevättä ! Mutta ensin kuitenkin toivottelen hyvää ja lämmintä syksyä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pivi, vallan mainio juttu että tavattiin Porissa :)
      Varmaan tavataan vielä muulloinkin jossakin pihajutussa.

      Toivotuksesi lämpimästä syksystä näyttää menevän toteen..
      Mukavaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  3. Mäkin huomasin tänään kun voikukka oli alkanut kukkimaan uudestaan! :D Lämmin syksy. Lämpimän näköistä on ollut markkinoillakin. Lähiruoka on parasta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihanat syysilmat, kyllä nyt kelpaa :)
      Olen samaa mieltä lähiruuasta. Meillä suomalaisilla menisi paljon paremmin kun käyttäisimme enemmän täällä tuotettua ruokaa ja muita oman maan tuoteita.

      Poista
  4. Jaha, löytyipäs tuttu tuottaja postauksestasi :) Tuskin maltan oottaa viikonloppua, oottehan te tulossa käymään leirillä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiva kun pongasit tutun tuottajan. Kaikilla postauksen tuottajilla on aivan erinomaiset tuotteet ja siksi päätin heidät tässä mainita.

      Päästiinhän mekin käymään leirillä, oli niin mukava tavata livenä :)
      Iloista syksyä sinulle!

      Poista
  5. Joka kevät kiitän itseäni siitä, että olen muistanut istuttaa uusia sipulikukkia syksyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta Taajamafarmari, kevään loisto piilee kukkasipuleissa :)
      Ja mitä isompi sipuli, sitä kookkaamman kukan se jaksaa kasvattaa.

      Poista