lauantai 20. lokakuuta 2012

Lisää kuvia Floriadesta

Syksyn piristykseksi vielä muutama kuva Floriaden näyttelystä



Tällainen oleskelualue houkuttelisi taatusti 
syksyn aurinkoisina päivinä.

 Yksi näyttelyn monista vesiaiheista.

Japanilaisen puutarhan vesiaihe oli tehty,
mistäpä muustakaan kuin hiekasta.

Kukat ennen kaikkea.
Ainahan sitä voi itse istua vaikka lattialla, 
jotta saa orkidealle arvoisensa paikan.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Viherpihassa asiaa syksyn lehdistä

Aina innolla odotan Pentti Alangon kirjoituksia Viherpiha-lehdessä. Hänen kirjoituksistaan huokuu maalaisjärki ja pitkä kokemus kasveista.

Syksyn lehdet on asia joka toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa. Uusimmassa Viherpiha-lehdessä Pentti Alanko kehottaa jättämään lehtiä puutarhaan maatumaan.
Mielestäni juttu kannattaa ehdottomasti lukea!



Vaikka toiset paikat haluaisikin haravoida, uskoisin melkeinpä joka pihasta löytyvän paikan jossa lehtä voisi hyödyntää. Meidän nurmikko ainakin voi paremmin kun osa syksyn lehdistä murskataan ruohonleikkurilla ja jätetään paikalleen.


Myös perennapenkeissä voi lehtiä hyödyntää kunhan ei ikivihreiden kasvien kuten patjarikkojen tai vastaavien päälle laita. Vaan mullan pintaa kattamaan. Sinne ne maatuvat talven aikana. Ja kas rikkaruohonsiemenet ovat jääneet maatuvien lehtien alle eivätkä pääse keväällä itämään
valonpuutteesta johtuen :)

Muitakin kiinnostavia juttuja lehdessä oli taas tarjolla.
Taidanpa kokeilla kulhon askartelua Viherpihan ohjeen mukaan..