keskiviikko 31. elokuuta 2011

Syyskukkijoita

Syksyn väriloisto on aina ihanaa..

Perhoset rakastavat nauhuksia..


Tiikerililjat kukkii vielä näin komeasti
Nyt kannattaakin nauttia kaikista syyskesän väreistä kun ilmatkin vielä ovat ihan kivat. Lämpimiä syyskesän päiviä on vielä varmaan tulossa lisää :)

Jos omalta pihalta puuttuu syyskukkijoita nyt on hyvä hetki tarkkailla mitä ihanuuksia toisilla on pihoillaan ja kuinka ne menestyvät. Ja sitten vain taimia hankkimaan ja istuttamaan.
Taimistoilta voi löytää myös harvinaisempia syyskukkijoita kuten preeria-auringonkukkaa :) Tähän aikaan tämä paahteisen kasvupaikan perenna availee kukkiaan.

Kultapallo on vuoden 2011 maatiaisperenna
 
Itseoikeutettu syyskukkija on myös kultapallo. Maatiainen ry on valinnut kultapallon tämän vuoden maatiaiskasviksi eikä suotta. Sehän on helppohoitoinen ja runsaskukkainen perenna joka menestyy erilaisilla kasvupaikoilla.

Tähän aikaan vuodesta kannattaa paneutua myös kevätkukkijoihin. Niitä kun istuttaa nyt pihalleen niin ne ovat valmiiksi juurtuneita keväällä. Siten ne pääsevätkin  heti kevään koittaessa kasvuun ja ilahduttamaan kukillaan.



Syysleimut loistaa monen värisinä

Syysleimuja

Ukonhattu



perjantai 19. elokuuta 2011

Maatiaisperennapäivä



Perennapuutarhurin laatikkotarjous 
Kaikki myymälän perennat 60 euroa / laatikko
24 kpl / ltk pionit 12 klp / ltk

Siis kaikki perennat 
pikkuperennoista pioneihin.. 

Meiltä saat kasviostosten yhteydessä neuvot sekä kasvivalintoihin että  istutusalustojen perustamiseen


MAATIAISPERENNAPÄIVÄ
Lauantaina 20 elokuuta
kello 10-15 
Osallistu maatiaiskasvi-tempaukseen
palkintona 100 euron lahjakortti



Vanhat kasvikannat ovat usein hyvin kestäviä ja helppohoitoisia :)

Harjunpään Taimistolla paikalliset perennat ovat sydämen asia.
Osa on jo vuosien varrella saatu talteen ja otettu lisäykseen.


Nyt sinäkin voit kantaa kortesi kekoon osallistumalla
maatiaisperenna-tempaukseen

Ilmoita perenna mukaan seuraavin tiedoin:

Kasvin nimi ja kasvupaikka
Kerro myös kasvin tarina niin pitkälle kuin tiedät
Oma nimesi ja puhelinnumero
 
Kaikki tempaukseen osallistuvat ovat mukana arvonnassa jossa palkintona 100 euron lahjakortti

Lahjakortin voi käyttää
Harjunpään Taimiston myymälässä 
tai perennat.fi-nettikaupassa.
Lahjakortin voi käyttää myös pihaneuvontaan

Tähän tempaukseen voit osallistua joko 
 paikanpäällä Harjunpään Taimistolla
tai ilmoittamalla tarvittavat tiedot sähköpostilla
osoitteseen kuvat(at)perennat.fi

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ
 




torstai 18. elokuuta 2011

Kranssien tekoa

                                                         Kiitos Marjo Riitta!











Torstaina 18 elokuuta 
kello 18.30

TULE TEKEMÄÄN OVIKRANSSI TAI 
SYKSYINEN RUUKKUISTUTUS


Floristi Marjo-Riitta Natri Marjoriin Kukkapihasta on opastamassa 
ja kertomassa uusista koristelun trendeistä.
Materiaaleja on saatavisssa paikan päältä. Voit myös tuoda itse tarvikkeita esim. ruukkuja.
Käyttökelpoisia ovat myös mm. notkeat pajun oksat, vuorenkilven ja vaahteran lehdet, sammal sekä pihlajanmarjat yms.
Tervetuloa!


Perennapuutarhurin laatikkotarjous 
Kaikki myymälän perennat 60 euroa / laatikko
24 kpl / ltk pionit 12 klp / ltk

Siis kaikki perennat 
pikkuperennoista pioneihin.. 

Meiltä saat kasviostosten yhteydessä neuvot sekä kasvivalintoihin että  istutusalustojen perustamiseen

 Teemme myös puutarhasuunnittelua ja viherrakennustöitä

Meidän omalla pihatyömaalla näyttää nyt tältä

Tähän toivomme kotkan laskeutuvan..

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Perennaviikko 13-20.8



Parhaat istutus-ilmat alkavat olla käsillä :) 
Sen kunniaksi Perennapuutarhurin laatikkotarjous on voimassa
13-20 elokuuta
                                                                                                                                                   
Kaikki myymälässä olevat perennat 
60 euroa / laatikko 

Laatikossa keskimäärin 24 kpl taimia oman valinnan mukaan. 
( Pionit 12 kpl, pikkuperennat 9 cm ruukussa 28 kpl,
kaikki muut 24 kpl / laatikko. Voi tehdä myös sekalaatikkoja)

Siis aivan kaikki myymälän taimet 
pioneista pikkuperennoihin :)






                                                                                                                                                                    
Lauantaina 13 elokuuta kello 12.00

Uuden perennapenkin teko 
erilaisiin kasvupaikkoihin 
Perennojen jakaminen ja syyslannoitus 
  

Kahvitarjoilua
Arvontaa  
Arpapalkintoina 
Pihaneuvontakäynti (sisältää 1tunnin neuvontakäynnin ja matkakulut Karijoelle tai naapurikuntiin)
Emmi-Lotta Meskanen oli onnettaren suosikki. Piha-neuvontakäynnille siis suunnataan Emmi-Lotan kotiin :)
Lahjakortti Harjunpään Taimiston myymälään.
Tämä lahjakortti suuntaa Soile Luoman luo. Saas nähdä mitä mukavaa Soile keksii..





Torstaina 18 elokuuta 
kello 18.30

TULE TEKEMÄÄN OVIKRANSSI TAI 
SYKSYINEN RUUKKUISTUTUS


Floristi Marjo-Riitta Natri Marjoriin Kukkapihasta on opastamassa 
ja kertomassa uusista koristelun trendeistä.
Materiaaleja on saatavisssa paikan päältä. Voit myös tuoda itse tarvikkeita esim. ruukkuja.
Käyttökelpoisia ovat myös mm. notkeat pajun oksat, vuorenkilven ja vaahteran lehdet, sammal sekä pihlajanmarjat yms.

Ilmoittautumiset 16.8 mennessä 0400-160971 /Heidi 



MAATIAISPERENNAPÄIVÄ
Lauantaina 20 elokuuta
kello 10-15 
Osallistu maatiaiskasvi-tempaukseen
palkintona 100 euron lahjakortti



Vanhat kasvikannat ovat usein hyvin kestäviä ja helppohoitoisia :)

Harjunpään Taimistolla paikalliset perennat ovat sydämen asia.
Osa on jo vuosien varrella saatu talteen ja otettu lisäykseen.


Nyt sinäkin voit kantaa kortesi kekoon osallistumalla
maatiaisperenna-tempaukseen

Ilmoita perenna mukaan seuraavin tiedoin:

Kasvin nimi ja kasvupaikka
Kerro myös kasvin tarina niin pitkälle kuin tiedät
Oma nimesi ja puhelinnumero
 
Kaikki tempaukseen osallistuvat ovat mukana arvonnassa jossa palkintona 
100 euron lahjakortti jonka voi käyttää 
Harjunpään Taimiston myymälässä tai perennat.fi-nettikaupassa

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kasvihuone alkaa täyttyä



 Minusta täysi kasvihuone on aina kaunein..uusia kasveja pullollaan.

Kuin kuiskaus seuraavasta keväästä.
Taimia tarhalla hoivaamme - ne vahvistuvat 
Uinuvat talven lumipeitteen alla
kunnes kevät koittaa
Versot ruukuistaan valoon kurottavat

Uuteen kotiin pienoiset saattelemme
Ne multaan juurtuvat ja rakkautta saavat
Hoitajansa palkitsevat ja ilahduttavat
nuo kukat niin somat

maanantai 1. elokuuta 2011

Perennapuutarhurin laatikkopäivät

Torstaista lauantaihin 4-6.8 

Kaikki myymälässä olevat perennat oman valinnan mukaan :)
60euroa/laatikko 24-28kpl
  Nyt kannattaa pitää kiirettä...




avoinna 
tiistaista perjantaihin 10.00-17.00
lauantaisin 10.00-15.00