sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Nauhuksia ja muuta mukavaa varjoisille kasvupaikoille

Vielä on maltettava odottaa kevään tuloa vaikka kova hinku pihatöihin tuleekin kun katselee näitä kesäisiä kuvia perennataimistolta..

Lisää kuvateksti


Nauhukset

Nauhukset ovat helppohoitoisia loppukesän ja syksyn kukkijoita. Ne viihtyvät  puolivarjoisilla ja varjoisilla kasvupaikoilla. Nauhukset pitävät syvämultaisesta kosteutta pidättävästä kasvupaikasta. Niitä ei tarvise tukemia eikä jakaakaan juuri koskaan. Ne peittävät hyvin kasvualustansa, joten myöskään perkaamisesta ei ole huolta. 


Valtikkanauhus Ligularia prezewalskii

Jo heinä-elokuussa kukkivalla valtikkanauhuksella on pitkä ja kapea kukinto. Siksi sopiikin hyvin perennaryhmien taustakasviksi, mutta on komea myös omaksi ryhmäksi istutettuna

Valtikkanauhus

Kallionauhus Ligularia dentata

Pitkään kukkiva kallionauhus kukkii elo-syyskuussa. Se on hyvä perennaryhmien taustakasvi ja sopii myös omaksi ryhmäkseen. Muista nauhuksista poiketen sen voi istuttaa myös aurinkoisempaan paikkaa.  Punalehtinen "Desdemona" pitääkin enemmän aurinkoisesta paikasta kuin kovasta varjosta.

Kallionauhusta leikkimökin seinustalla


Lapinnauhus Ligularia "Hietala"

Lapinnauhus on hyvin aikainen, se aloittaa kukintansa jo heinäkuussa ja ehtii kukkia ihan pohjoisimmassakin Suomessa. Olen monesti ihaillut Lapinnauhusten kukintaa syyskuussa sukuloidessani Inarissa.



Nauhusten suvussa on paljon muitakin käyttökelpoisia  lajeja kuten Soihtunauhus, joka sietää myös aurinkoista kasvupaikkaa, vaikka viihtyykin parhaiten hieman varjoisella paikalla.  Elo-syyskuussa kukkiva Peikonnauhus kasvaa usein reilusti puolitoistametriseksi




sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ihana kevät-ilma tänään :)

Kevät on jo kovasti mielessä. Tässä kukkii leimurakkaus. Se puskee keväällä voimakkaan punaruskein versoin mullan alta

Tuolla maaliskuun auringolla on aina sama vaikutus - multasormet alkaa syyhyämään...
Kiva olisi jo päästä pihalle kevättöihin, mutta vielä on hetki maltettava ennen kuin maa paljastuu. Lunta on aivan uskomattoman paljon. Miten ihmeessä sitä on ehtinytkin tulla tuollaiset määrät. Ahkerana on saanut putsata kasvihuoneiden kattoja etteivät ole lumen alle sortuneet. Nyt kaikki näyttää onneksi olevan kunnossa, ei muuta kun antaa kevään tulla :)
Pihalla kuitenkin jotain pientä puuhastelin tänään. Rakas siippani kaatoi eilen muutaman puun ja keräilin niistä tulleita risuja hangelta ja nautin aivan upeasta maaliskuun auringosta. Tästä se kevät lähtee etenemään.. Ensi viikolla aloitan kevään  ensimmäistä puutarhakurssia Isojoella. Puutarhakursseja on kiva pitää, niissä on aina  mukavaa porukkaa. Jokainen piha on aina oma juttunsa- yhtä monenlaisia pihoja kuin on pihanomistajiakin..
Tervetuloa mukaan!
                                            

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Perennoja varjoisille ja puolivarjoisille kasvupaikoille


Lupasin keväällä meille tulevalle puutarhuriharjoittelijalle että saa täältä blogista opetella varjoisan kasvupaikan perennoja sekä maanpeittoperennoja. Tässä on vähän alkua varjon perennoista.
Perennathan on siitä kivoja että ne on hyviä sopeutumaan. Useimmat varjon perennat menestyvät hyvin puolivarjossa. Samoin aurinkoisen paikan perennat voi istuttaa hieman katveeseenkin.

 Kuunliljat
Hosta

Hämykuunlilja

Kuunliljat ovat puolivarjoisten ja varjoisten kasvupaikkojen tyylikkäitä lehtiperennoja. Niitä tunnetaan 40 lajia ja lajikkeiden määrää ei taida tietää kukaan, varovaisenkin arvion mukaan niitä on reippaasti toista tuhatta.

Luontaisesti kuunliljat kasvavat kosteissa metsissä, pensaikoissa ja jokivarsilla.
Kuunliljojen suosio perustuu näyttäviin lehtiin, helppohoitoituuteen  ja hyvään talvenkestävyyteen. Ne sopivat  hyvin perennaryhmiin, reunuskasveiksi ja vesiaiheiden äärelle. Matalakasvuisia lajikkeita käytetään myös hautausmailla.

Tämä kuunlilja viihtyy hyvin puolivarjoisessa kivikossa. Kasvualustanaan savea sisältävä multa, joka pidättää hyvin kosteutta ja ravinteita. Kovin kuivaan kivikkoon kuunliljoja ei kannata istuttaa.




Kuunliljojen lehtien väri vaihtelee vihreän eri sävyistä keltaisen -ja valkoisenkirjavaan. Mitä enemmän lehdissä on vaaleaa sitä valoisampi kasvupaikan tulee olla. Yksiväriset kuunliljat ovat parhaimmillaan varjoisemmilla paikoilla.


Jaloangervot 
Astilbe Arendsii

Etualalla Jaloangervoja, taustalla Jättipoimulehteä ja Kuunliljaa
Jaloangervot ovat helppohoitoisia ja kestäviä perennoja. Lisäksi ne kukkivat runsaasti. Istuttamalla samaan ryhmään eri aikaan kukkivia lajikkeita voi saada ryhmän, joka kukkii heinäkuun alkupuolelta syyskuulle.


Jaloangervot viihtyvät puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Ne kasvavat hyvin ja kukkivat runsaasti myös aurinkoisemmalla kasvupaikalla (ei paahteisimmilla paikoilla) kunhan niillä on kylliksi kosteutta pidättävää kasvualustaa. Seisovasta vedestä ne eivät kuitenkaan pidä. Jokunen kastelukerta voi olla tarpeen pitkien poutajaksojen aikana ainakin aurinkoisimmilla paikoilla.

Taustalla tummanpunaista jaloangervoa. Edessä Punatäkää kukassa ja Komeamaksaruohoa vielä nupullaan. Ryhmä on kuvattu Porin Hanhipuistossa, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa, jos käy Porissa kesäaikaan.


Jaloangervot leviävät vain hyvin hillitysti, eivätkä ne näin valtaa alaa muilta kasveilta. Niitä istutetaan yleensä n. 35 centin välein. Ne sopivat hyvin samaan ryhmään esim. kuunliljojen, kurjenpolvien ja päivänliljojen kanssa.


Kääpiöjaloangervo
Astilbe chinensis "Pumila"

Kääpiöjaloangervo Astilbe chinensis var. Pumila
Kääpiöjaloangervot sietävät jaloangervoja paremmin kuivuutta ja aurinkoista kasvupaikkaa. Ne voi istuttaa myös puolivarjoiseen kivikkoryhmään. Kääpiöjaloangervot pitävät ravinteikkaasta hiekkamullasta. Pitkinä kuivakausina kannattaa ehkä kuitenkin kastella muutaman kerran.

Kääpiöjaloangervot kukkivat pitkään elo-syyskuussa toisinaan vielä lokakuussakin :)


Tuoksukurjenpolvi
Geranium macrorrhizum

Tuoksukurjenpolvi ei ole vaatelias valoisuuden suhteen sillä se menestyy niin aurinkoisella, puolivarjoisella kuin varjoisellakin kasvupaikalla. Se leviää maanalaisten rönsyjensä avulla ja kasvaa peittäväksi kasvustoksi. Niinpä se on hyvä peittokasvi varjoisille ja puolivarjoisille kasvupaikoille. Sitä voi hyvin istuttaa puiden ja pensaiden alle sillä se ei ole vaativainen kasvupaikan suhteen.



Tuoksukurjenpolvi siistii itse itsensä. Kuihtuneita kasvinosia ei tarvitse poistaa, vaan ne jäävät keväällä hyvin nopeasti uusien lehtien peittoon. Myös syksyllä kasvuston päälle varisseet lehdet voi jättää maatumaan paikoilleen.  

Idänkurjenpolvi 
Geranium himalayense 

Idänkurjenpolvi menestyy sekä puolivarjoisella että aurinkoisella kasvupaikalla. Se muodostaa peittävää runsaskukkaista kasvustoa. Idänkurjenpolvi pitää ravinteikkaasta puutarhamullasta. Hyvä istutustiheys on noin 30 cm:n välein, jolloin tarvitset neliölle 11 kappaletta. 


Idänkurjenpolvi kukkii kesä-heinäkuussa. 

     Kotkansiipi
Matteuccia struthiopteris              

Luonnonvaraista kotkansiipeä on jo kauan istutettu kotipihoihin. Se viihtyy hyvin puolivarjoisilla ja varjoisilla kasvupaikoilla. Kotkansiipi on talvenkestävä koko maassa. Se pitää tuoreesta ravinteikkaasta maasta. Kotkansiipi on komea kasvi esim. vesiaiheiden äärellä ja muuallakin hieman kosteammassa kasvupaikassa se pääsee parhai.