keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Esikkoja


Kevään ihanaiset kukkapilvet

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Erinomaisen kestävä esikko :)

Tämä vaalean keltainen esikko on kasvanut Karijoella jo vuosikaudet ja kutsunkin sitä Arja-tädin esikoksi. Arjan mukaan jolta olen esikon alun saanut. Se on hyvin runsaasti kukkiva kevään tuoja. Sen voi istuttaa esim. kukkapenkin reunaan tai vaikka havukasvi alueen reunaan jossa se on hieman katveessa. Esikko pitää kosteutta pidättävästä maasta, mutta kuitenkin seisovaa vettä tulee välttää. Joten kohopenkki on paikallaan.

Tänään bongasin esikkojen seasta perhosenkin kuvaan :)




Toinen hyvin kestävä esikko on Julianesikko. Kukkapilvi on tälläkin suorastaan ryöppyävä :)
Esikot viihtyvät melko laihassa maassa joten niille ei kannata paljon lannoitteita käyttää. Liika lannoittaminen vain heikentää talvehtimista.




Tämä kaunokainen on hieman arempi kuin yllä olevat sisarensa. Se keikaroi suuremmalla kukallaan ja loistavalla värillään ja tuleekin varmasti huomatuksi. Kannattaakin pitää huolta että kasvuolosuhteet ovat hyvät. Nuo ylemmät sisaret kun antavat pienet puutteetkin  kasvupaikan suhteen anteeksi.

15 kommenttia:

  1. Esikot <3
    Istutinkin tänään viikonloppuna Lahden messuilta ostamani julianesikon, viimein löysin omani, se on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa. Muutama kevättalvella marketista hankittu esikko pääsi myös viimein maahan. Ihania nuo Arja-tädin kääpiöesikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit mieleisesi esikon :)
      Joitakin kasveja kannattaa kyllä metsästää. Esikoista saa kevääseen ihanaa, runsasta kukintaa.

      Poista
  2. Esikot ovat tosiaan niitä alkukesän kukkijoita, minullakin niitä on monia värejä. Palloesikot vahvistuneet ja nyt jo useita kukkasykeröitä aluillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhasi on varmasti ihana kevään esikko loistossa!

      Poista
  3. Oih, esikkoja! Niitä täytyy keräillä samoin kuin pelargoneja, pioneja yms......

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo ylin esikko, iski kauhia himotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin kaunis :)
      Kukkahimot ei onneksi tule kalliiksi toisin kuin esim. autokuume, joka toisiin iskee näin keväisin.

      Poista
  5. Hei "Esikkofriikki" kiitos vinkistä :)
    Sähköpostiosoitteeni löytyy ylhäältä oikealta kohdasta tietoja blogin kirjoittajasta.

    VastaaPoista
  6. Kyllä esikot ovat kauniita keväällä minullakin on muutamia lajjeja,odottelen niiden kukintaa
    Minulla on kaunis Mahonia pensas,nyt kävi niin etten suojannut sitä aurinkolta,
    lehdet kaikki muuttui ruskeaksi,kuoleeko se nyt, vain mitä minä sille voisin tehdä.
    Olisi kivaa saada vähän nevvoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kurja että mahoniasi on kärsinyt. Anna sen tyvelle haaleaa vettä sangollinen ja jonkin ajan päästä toisen kerran. En osaa sanoa tokeneeko siitä mutta tuota ainakin itse yrittäisin. Versoja voi leikata lyhyemmiksi toivossa että se jaksisi sitten pukata uutta kasvua.
      Tänä keväänä olen huomannut että vanhatkin istutukset on kärsiny, jotka on ollu suojaamatta jo useamman talven. Maa oli vielä roudassa kun aurinko alkoi helottaa ja monet aremmat kasvit on kärsiny.
      Toivottavasti esikosi pian ilahduttavat kukinnallaan :)

      Poista
  7. Tuo viimeinen on kyllä oikein erityisen kauniin värinen!

    VastaaPoista
  8. Pitäää varmasti tuon vanhemman tyttären nimen mukaan nimetty esikkolajike tai,vai vaikkapa muutamakin hommata omallekin kukkamaalle :)

    Tuo kääpiöesikko on kyllä myös todella kaunis.

    VastaaPoista
  9. hittade hit av en slump, och lämnar ett avtryck, ska kika vidare nu , ha en fin dag/Helena

    VastaaPoista